sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Rrrruusuke! ja kouluvalkkuilua : D

Moroi!

elikkäs koko viikonloppu olen tehoilla ratsastanut! Ensin perjantaina Tuija Tuomisen kouluvalmennus, joka meni tosi hyvin verrattuna edelliseen! Haeskeltiin vasta-asetusten ja taivutusten kautta vähän uoko-ohjaa ja oikeaa lapaa, joka yritti karkuun joka kerta kun taivutti vasempaan. Laukassa otettiin nollatoleranssi hölmöilylle: etsittiin oikeaa kylkeä ja vasenta ohjaa. mentiin pitkästä aikaa muuten valkku ilman piuhoja! (perus kumichamboneita) ja meni jopa paremmin kuin kanssa! Tuli hyvä fiilis, kun sai saman aikaan omalla ratsastuksella kuin niillä naruilla. Pääs käyttämään ihan uudella tavalla niin ulko-ohjaa kuin jalkojakin, jotka multa meinaa helposti jäädä kelkasta (:
Sitten väistätettiin ravissa kumpaankin suuntaan ympyrällä takapuoli pois ympyrältä ja etuosa jatkaa; ilman että lavat ja kaula ja turpa on ihan missä sattuu.

Lauantaina oli Håkan Wahlmanin aluekouluvalkku, joka meni kans aika hyvin jopa! Tehtiin jotain ihan perusjuttuja; ympyröitä, väistöjä ja sitten lopputunnista tehtiin estetolpan avustuksella takaosakäännöksiä. Noi käännökset ei ihan sujunu vasemmalle : DD ponista alko tuntuu vaikeelta, se vaan jumitti ja peruutti ja yritti pystyyn. Eihän siinä mitään, piti vaan komentaa niin sai eteen ja sitten taas jumitti. Kuitenkin saatiin siihenkin suuntaan lopuks ihan hyviäkin pätkiä! jei (:
KuViA:
                                                                     söpöiliii <3
                                                                             Tuijasta/ håkusta (:
                                                                    taipuutaipuu
 Laukanvaihto (:
 Oikeelle tää laukkahomma alkaa jo sujumaan!
 "Ai nän vai?" kysyy poni ja minä vaan mulkkaan kameraa X D
Tuupsistatuups, hienoin ponitus
 anteeks mun kädet D:
 tärähti, mut ravi lentäää
<3
Tossa lauantaina muuten hokasin, et oon ihan surkee arvioimaan etäisyytä; meidän piti ratsastaa ton tolpan ympärillä tietyllä säteellä, esim. 4 metriä. Omasta mielestäni tein näin, ja sit tulee Håkan siihen huutamaan, että ulkopohje, herranjestas tossahan on varmaan 6 tai 7 metrtiä! Ja ite luulin jo, et mun ympyrä oli liian pieni : D no tätä treenaamaan!

Sitten tästä päivästä, siis sunnuntaista!
Savonlinnaan siis suunnattiin Vuohimäen ratsastuskoululle estekisoihin, kaiken alkudraaman jälkeen; huomattiin, ettei trailerissa pala valot ollenkaan!  rrrriemuhuuto. not. noo, isä siinä kymmenne asteen pakkasessa yli puoltuntia sitä räpläs, ja yksitellen ne alko palaa! Että päästiin lähtemään : D

Verkassa poni oli tosi hyvä, hyppäsi rohkeasti ja reippasti! Ekana mentiin yhdistetyssä 70cm 80cm luokassa 70cm rata (piti ns. valita korkeus, ite menin molemmat) se meni ihan älyttömän hyvin! Se periaatteessa voitettiin, sillä tuon yhdistetyn luokan voittaja hyppäsi 80cm radan (: Ja poni oli ihan tykki! innostui ihan himona kun pääsitin radalle : DD
80cm mentiin melkein heti perään. Siinä ite olin ihan huono; toin parille esteelle ihan miten sattuu. Parasta kuitenkin oli se, että poniparhain korjas mun virheet, ja hyppäs silti, melkeen paikaltaan, ihan huonoista paikoistakin! Huomaa, et se alkaa jo luottaa muhun : D Yhtä puomia kolisteltiin, ja meinas jo multaki päästä rumia sanoja, kunnes huomasin, et sehän oli paikoillaan! Eli päivän saldona 2 hyvää puhdasta rataa ja sininen ruusuke <3 siis 2.sija (:
kuviakin on, tosi taatulla maneesilaadulla..
 kisalook oli punavalkonen : D
 70cm verkka...
 80cm verkka : D
ruusuke, minä, poni ja koppi (:


loppuun vielä kuva, kun poni vähän kouluvalkussa lähti : Dkuulu joku pikkurasahdus ja poni vaan keulas ja sinkos itteesä :D

kiitosh
PEEÄS: onko siellä ketään? painelkaa vaikka noista mielipidenappuloista, ku en muuten saa käsitystä että teenkö tätä itelleni vaa : D plus kommatkaa!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Viikonloppuja!

Heipsusta vaan kaikille!
Eli siis perjantaina oltiin Tuijan kouluvalmennuksessa, joka meni aika tooosi huonosti D: Johtu tosin siitä, että poni oli just ollut puoltoista viikkoa lomaillen. Aluksi piti olla parin kolmen päivän paussi pakkasten vuoksi, mutta sittten minä hullu menin ja sain kauhean flunssan; olinkin siinä useamman päivän vuoteenomana. Valmennuksessa aloiteltiin ihan perus, ympyrällä pyörien. Siinä lähdettiin hevosilta hakemaan rentoa ravia, taipumista skeä pehmeyttä. Oli kaikkea muuta. Poni juoksi pää viidentenä jalkana ja oli niellyt rautakangen.
Siinä kun sitten huomattiin, ettei poni ihan herkällä taipuisi, piti minun ottaa oma pienempi ympyrä, ulko-ohjasta löysää ja sisäohjalla selkeästi taivuttaa, kääntää päätä ihan omaan polveen asti, kunnes poni hellittää itse ohjasta. Vasempaan ei ollut ihan niin hirveä, mutta oikealle mentäessä meinasi käsi irrota! Ralli ei oikein tästä tykännyt, vaan yritti useaampaankin kertaan protestoida peppua heittäen... Loppua kohden alkoi jo parantua, ja lopuksi kulkikin pehemällä tuntumalla. Vähän pakkasjäykkyyttä siis, onneksi muisti aika nopeasti, mitä kuuluu tehdä : D
Tästä ei valitettavasti ole nyt mitään matskua...

LAUANTAI:
Alue-estevalmennuksien ensimmäinen päivä. Jänskätti aika kovasti; itsellä että ponilla oli takana useamman viikon hyppytauko + vielä tuo aiemmin mainittu loma. Ei hyvä.

Ensimmäinen tehtävä ihan normi verkan jälkeen oli tämä:
Kaarevalla linjalla 2 ponnistuspuomein varustettua pikkupystyä. Poni hyppäsi reippaasti, oli tosin aluksi vähän tahmea. Kunhan vain pääsi vauhtiin : D Niitä tultiin vielä pari kertaa 80cm kokoisina.

Sen jälkeen tultiin yksittäistä okseria; ensin pienenä ja sitten vähän isompana; n. 90cm. Tälle tuli pari kieltoa; en ollut itse ihan hereillä, vaan unohdin pitää tuntuman jalalla ja kädellä.
Sitten oli vielä pysty ja kaareva linja trippeli. Aluksi tehtiin tuota tehtävää aika pienillä; 70cm - 80cm esteillä, ja trippelille otettiin yksi kielto; olin itse hirmu epävarma ja tiesin jo, että se kieltää. Kun sitten parin hypyn myötä itseluottamus vähän kasvoi, meni sekin jo ihan hyvin, pysty 90cm ja trippelin korkein oli jotain 100cm.

Tämän jälkeen tultiin vielä pysty, okseri, pysty tähän tapaan:
                               -
                       

               \\


   -
eikö oo hieno havainnollistuskuva : DD
Mutta joo, toi meni ehkä kaikista parhaiten, silleen kokonaisuudessaan; lopputuntia kun tämä oli, alkoi ponia jo vähän väsyttääkin, joten ekalle tuli pari hyytymistä, kun ei oikein enää jaksanu :DD sitten kuitenkin spurttas heinosti, ja näillä pääsin ihan jees hyppyihinkin mukaan!

SUNNUNTAI:
Ponnistuspuomi pikkupysty, askel ponnistuspuomi pikkupysty 4 askelta 70cm pysty, 80cm okseri. Aluksi poni oli hyvä, mutta ensimmäisen sarjan jälkeen piti vahtia, että eteenpäinpyrkimys säilyi. Sitten vielä nosteltiin okseria n. metriin ja siististi tuli sekin :)
Sitten tultiin taas yksittäistä okseria, jolla poni tökkäs pari kertaa; ite olin vähän mitä sattuu, ja sit viel poni vähän pelleili. Kuitenkin siitä ylikin päästiin ihan kiitettävästi : D
Viimeisenä tehtävänä tultiin pysty 6 laukkaa ja ponnistuspuomi - okseri. Pysty oli lopuks n. 90cm ja okseri n. 100cm.
Tekstiä en viitsi enempää laittaa, kun ei kuitenkaan kukaa jaksa sitä lukee :DD

Mut video kuitenki:
http://www.youtube.com/watch?v=nlO1CMwwm1M&feature=youtu.be

että sellasta! Kommentoikaa rohkeesti, mitä mieltä olitte tästä postauksesta; oisko jotain saanu olla enemmän/vähemmän?

+ toiveita tuleviin postauksiin ? : D

torstai 9. helmikuuta 2012

MORO :3

 turhamainen postaus ! VROOM
Olen tylsistynyt, kun lojun täällä kipeenä, enkä siks päässy tänään(kään) ratsastamaan tai kouluun. nyyhkis. Noo, oli kuitenkin aikaa tehdä sinänsä vaikka mitä tarpeellista (turhaa) kuten katsoa yks estedokkari, tutkia vanhoja kuvia, tehdä tää blogi, ja koluta nettikauppoja!
Löysinkin jo kevään jutuista ihanimmat lempparit; nää ei siis oo mitenkään tarpeellisia, ihan vaan kivoja. Sen lisäks oon ihastunu Picasan kollaasiohjelmaan ! (<3) eli siis kollaaseja luvassa!
 loimi Hööks - korvahuppu Hööks - pintelikasa Eskadron - liila huopa BR - otsapanta Hööks - raidalliset huovat Eskadron - punainen huppu Gold Medal - kirkkaansininen huopa & pintelit Hööks
Näitä ponitahtoo <3 Ihania kaikki : 3 väreistä sen verran, että toi kirkas sininen nappaa! En vaan tiiä olisko liian räikee... hmm.. Myöskin kivoja pinteleitä etsin; noi siniset on kyl kivat! Punainen on kyllä kans kiva väri, ja tossa hetki sitten hööksin alesta tilasin saman sävyisen huovan! : D No mutta sellasta : D oonkohan yksin tän kevätväri-ihkutuksen kanssa :'D

Sitten se vaikempi osuus! kattelin jotain mistä ite tykkäsin, ihan itelleni! ja tämmösiä pisteli simmuun:
 farkkupöksyt Trinity - hupparifleece Pikeur - pikeepaita HV Polo - punaiset CRW


Että sellasta! Farkkuhousut on kivat, punaset himottas; ois kiva saada muutki ku vaan siniset pöksyt! (: Toi paita on siisti; kisapaidan/siisitmmän paidan korvikkeena (: Fleecelle olis tooosi paljon nyt just käyttöö, etenki noin kivalle : D

Että sellasta turhamaisuutta tänään! Huomenissa ihan ratsastuspostaus : D 

Helou!

Moips!

eli tämä on nyt se uusi blogi, jonka tekemistä olen harkinnut jo suunnattoman pitkään! Ensisijaisesti kirjoitan tätä ns. itselleni, jotta pysyn perässä valmennuksista, niiden edistymisestä ym, eli melko yksityiskohtaista, analysoivaakin tekstiä luvassa!
Tämän lisäksi, mikäli lukijoita jostain putkahtaa, voin tehdä jossain vaiheessa esim. tallipostauksen, varustepostauksen.. Oikein mielelläni, joten kommenttiboksiin saa laittaa toiveita sekä palautteita!

Tässä nyt kuitenkin vähän jotain minusta ja ponistani:
Olen 14-vuotias tyttö ja olen ratsastanut vain nelisen vuotta, mutta kuitenkin koko ajan opetuksessa! Ensimmäiset kaksi vuotta ratsastin lähinnä ponitunneilla Husön Ratsastuskeskuksessa, mutta kahden vuoden jälkeen ratsastin pulitoista vuotta 2-4 kertaa viikossa, kisaten seurakisoja. Tämän jälkeen tuli muutto maalle ja tieto omasta ponista! Käytiin kokeilemassa varmaankin liki 20 eri ponia ja pientä hevosta, ennnenkuin tajusin täydellisen ponin olevan lähempänä kuin saatoin kuvitellakaan, Husössä. Jotkut ratsastajat takuulla muistavat tämän sitruunan, joka kiukutteli vähän kaikille, oli suosittu tunneilla kauniin ulkomuotonsa ja herkkyytensä vuoksi. Helppo se ei kuitenkaan ole.

Kun poni, siis Promis, eli Ralli tuli minun mukanani tänne maalle, ei homma alkanut kovin hyvin; satulaa ei löytynyt, kengät irtoili, poni ontui väärästä kengityksestä... Ekoista kisoistakin saatiin virhepistesaldo. Heti kun kuitenkin saatiin säännöllistä valmennusta, alkoi homma sujua jo vähän paremmin. Sitten löyty jo satulatkin, saatiin kengitys kuntoon, kiropraktikko kävi ja niksautteli selkää parempaan kuntoon.
Sain myös kuulla, että selkä ei parantuisi kunnolla, ellei poni oppisi kulkemaan kunnolla. Tästä alkoikin suuriin urakka; pelkkää työtätyötätyötä joka ei aluksi tuntunut edes tuottavan tulosta. Sitten tuli Tuija Tuominen, iski ohjat 10cm lyhyemmiksi, ja siitä se sitten lähti. Kaikki ihanat, rakkaat opettajat auttoivat hirmuisesti, että on päästy edes tähän asti.
Huippua kyllä, että ollaan jo 6kk edetty näin huikeasti!
Koulupuolen edistystä:
Ja tää on aika huimaa! HUI  : D on hienoo huomata, mistä ollaan lähetty, ja missä ollaan nyt!


Estepuolikin alkoi vähän nihkeästi, kun ponilla oli ollut hyppäämistaukoa. Sitten tuli vielä kehiin mun oma jännitys, huonot estekädet ja pam, soppa valmis! Poni alkoi vähän kieltelemään, kun minä en pitänyt tuntumaa loppuun saakka. Yritettiin sitä 80cm kisata epätoivosesti ja MONTA MONTA hyvää rataa tuli, joissa kuitenkin oli se 4 virhepistettä. Sitten käytiin vierailemassa Husössä, ja napattiin 80cm tyyliarvostelusta 3.sija! Se on tähän menessä paras kisarata, sillä siinä pääsin hyvin hyppyihin mukaan, josta on siis tullut pienoinen ongelma... ja näin (: Myös Rautalammilla käytiin hakemassa 80cm 4.sija!
Nyt innolla uusiin haasteisiin kevätpuolella, toivon mukaan paremmalla menestyksellä ; ) Estevalmentajia on monia, mutta pääsääntöisesti mr. Backlund (etunimeä en muista, on siis Sanna Backlundin mies : D ) Pekka Larssen sekä oman kotitallin valmentaja.
Voisin vaikka joskus tehdä valmentajapostauksenkin : D
Sitten vähän estekehitystä! (huom; vasemmalta ylin kuva on otettu kait 2011 keväällä : D)


en nyt enempää teitä tylsistytä, vaan kirjotan myöh. lisää! Kuitenkin viikonloppuna on Larssenin estevalkut, ja perjantaina Tuijaa, joten paljon on kerrottavaa + videomatskua!

ps: tähän loppuun linkki tässä jokin aika sitten tekemääni videoon:
http://www.youtube.com/watch?v=sCcf6DId66Y&context=C3460fecADOEgsToPDskJHBYl7u18QRivdJ2kQg8mc