tiistai 12. kesäkuuta 2012

Nyt voitte (:

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3794171/poniblogi?claim=k8936fz23s6">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

:D

Howdy!

Tervetaas!


Eipähän tässä ny tole mitään kovin kummallista tapahtunut; toissapäivänä kävin ponilla koulua vääntämässä ja huhhuhu. Sama asia on vissiin yrittää rautakankea taivuttaa, kun tota mun eläintä. Noh, sitten loppua kohden onneks  vähän helpotti!

Eilen kävin kans tallilla ratsastelemassa, ja alku oli hyvinkin samankaltainen kuin toissapäivänä. Kun otin sisäohjasta kiinni, ja tein isompaa, johtavampaa liikettä, poni vain kaatui sisälle ja jumitti. Paria karjaisua ja jalalla naupautusta myöhemmin alkoi tääkin pelittää. Mä olin laittanu sille martingaalit, kun usein niillä pääsen vähän paremmin käsiksi poniin (ihan valkun ohje) ja tosiaan auttoivat. Alkuun vaan herkkis meinas jäädä liian paikoilleen ja pakettiin, kun tuli lisää painetta, mutta parin siirtymisharjoituksen jälkeen löytyi ponista liikettäkin!

Innolla odotan, että päästään Husöseen leirille, alkaa 16.6, eli tän viikon lauantaina JEE :D Nyt kyllä tulee tekemään opetus tottavie terää! Laukassa poni toimi tosi kivasti, toimii takuulla paremmin, heti kun selvitän sen, että otanko itse liikaa edestä pakettiin kun jää poni hyppimään paikoilleen, vai vaadinko ihan oikein, mut poni vaan temputtaa. TähänKIN varmaan löytyy vastaus Husön leiriviikolla! (:

Sitten tässä pari päivää sitten meitä vähän kuvailtiin:



Ylläolevat kuva C: Aki Latvanne

Sitten vielä vähän randomeja kuvia :D

Eli pesin vähän suojia ja bootiseja kenttäleiriä varten! :D Ja tietty huopia :D
Vikassa kuvassa meidän toinen koira, Safir

perjantai 8. kesäkuuta 2012

2. Ratsastusurani

Elikkäs nyt ois ton toisen osan aika!

aiheena olis siis ratsastusurani. Uskon, ettei ketään kiinnosta lukea kilometrijaarituksia siitä tästä ja tosta, niin kerron pääpiirteisesti kuvien kanssa (:

Aloitin ratsastamisen joskus -09/-10 syksyllä ja ihastuin siihen heti. Aloitin Husön Ratsastuskeskuksessa jonne sitten jäin. Ratsastin n. vuoden kerran  viikossa, jonka jälkeen rupesin käymään kaksi kertaa viikossa ratsastamassa.  Ensimmäiset kisani muistan vielä hyvin; luokka oli 60cm ja arvostelu 367.1, enkä silloin käsitänyt tuota kaksi vaihetta hommaa, enkä edes osannut ratsastaa aikaa. Tuloksena kuitenkin puhdas rata luottoponi Spotilla. Alkuksi en ollut kovin kiinnostunut kisaamisesta, mutta vasta viimeisenä vuotena Husössä alkoi kisaaminen kiinnostaa.

"Some fairytales do end well"

Muistaakseni oli vuosi 2010, kun Promis eli Ralli tuli Husöseen. Aluksi se oli todella vähän käytössä ja kun se sitten tuntikäyttöön tuli ja ratsastin sillä ensimmäisen kerran, olin ihan myyty. Pikkuhiljaa kiinnuin tuohon poniin enemmän ja enemmän, ja teki pahaa katsella loppuaikoina sitä, miten sillä ei oikeasti ollut hyvä olla pikkulasten ratsuna. Joillekin poneille ratsikouluelämä sopii loistvaasti, mutta ei Rallille. Siinä keväällä kun tuli lopullinen tieto muutosta maalle, selkeytyi ponin ostopäätös. Monia käytiin katsomassa ja yhtä oltiin jo ihan tosissaan ostamassa, kunnes meille kerrottiin, että Ralli on myytävänä. Se pisti pakan ihan sekaisin, suoraan järki vastaan tunteet; toinen poni oli kiva silloinkin yksäriponina ollut, joka taipui moneen koulukiemuraan ja hyppäsi vaivatta ja toisena vaihtoehtona ex-ratsikouluponi, joka puri ja äksyili boksissa, kulki ratsastaessa pää pilvissä ja esteillä kielsi helposti.
Monen pohdinnan ja mutkan jälkeen syntyi päätös, että Ralli-poni tulee meille. Tästä vasta se vaikein os alakoi; poni alkoi ontumaan aika pian sen jälkeen kun se tuli meille ( syy onneksi selvisi nopeasti, ja hoitui kengityksen korjauksella) ja karu totuus iski, että ponin lihaksisto on huonosti kehittynyt, eikä poniin paljoa uskottu. Nyt alle vuodessa on tullut aivan mieletön muutos poniin ja kaikkien mielipiteeseen ponia kohtaan.
Tässä olis sitten vähän kuvia matkan varrelta:

koulupuolella on saattanut tulla jotain kehitystä poniin:


 2011, itse en ole selässä ja siksi ratsastelija on suttailtu tunnistamattomiin ^^ ponini oli alakaulahirviö!!!!




2012, oisko helmi-maaliskuulta :D ++ alakaulahirviön lähes kokonainen katoaminen
                                                                                ESTEKEHITYSTÄ:
esteitä 2012 keväältä, toukokuussa, rallin vikat kisat tuntsarina (:

Tässä huhtikuulta Piia Pantsusta 2012 :D


Sit ois vielä yks kuva Ville Kulkkaan estevalkusta Husössä ikävällä Spotti-ponilla, joka kiels koko aja:





nooh, oliko ihan tositylsää lukemista : D ? KOMMENTTILAATIKKO ON PALAUTETTA VARTEN, joten käyttäkee sitä :3 kiitosh ja kumarrush!

// EDIT; jätän tosta listasta ton 4. kohdan pois, ku tossahan se jo tuli esille, että miten toi ponimuskaakkimus tänne pääty! :DD


1. Toivelistani
2. Ratsastusurani
3. Omat varusteeni
4. Kuinka hevoseni tuli minulle (ks. postaus 2.Ratsastusurani)
5. Parhaat saavutukseni ratsastuksessa
6. Lempimerkkini
7.  Kotitallini
8.  Mitä hevoseni syö
9.  Elämäni hevonen/hevoset
10. Hevoseni varusteet
11. Unelmatallini
12.  Parhaat kuvat hevosestani
13.  Mieleenpainuvimmat kilpailuni
14. Vahvuuteni ja heikkouteni ratsastajana
15. Tärkein ja turhin varusteeni
16. Hevosesikuvani
17.  Tavoitteeni ratsastuksessa
18.  Hevoseni hyvät ja huonot puolet
19. Näin valmistaudun kilpailuihin
20.  Hevosblogeja joita luen
21. Taustajoukkoni
22.  Parhaat hevoskuvani (itsekuvatut)
23.  Unohtumattomin hevosmuistoni
24.  Ratsastusurani tärkein valmentaja/opettaja
25.  Tilannekuvia ja kommelluksia


torstai 7. kesäkuuta 2012

Hola!

 mulla oli tossa vähän teknisiä vaikeuksia, kun keksin fiksuna siirtää kuvat i padille kamerasta, mutta tän tekstin kirjotettuani huomasin, ettei se anna siirtää niitä tänne bloggeriin! Tässä siis toisssapäiväisestä ratsastelusta!


Tervevaan kaikille tasapuolisesti! Aattelin nyt tulla pikaseen kertoilemaan eilisen poneiluista. Alotin omastani, Ralli-ponista, joka oli ihan väkkärä ja känkkäränkkä. Oikeaan kierrokseen poni oli aika jännä ulkoa; punki ulkolapaa ulos minkä ehti ja samoin takapuolta. Epätoivoisesti yritin korjata suoruutta ulko-ohjan puolipidätteillä ja voimakkaammalla ulkojalalla. Hetken se aina auttoi, ja pätkittäin poni kulki ihan kivasti! Vasempaan kierrokseen oli taivutus yhtä taistelemista. Se oli suusta niiin kuminen ja runko oli kuin rautakanki. Valmentajan oppien mukaisesti Menin back to basics,ja hölläilin ulko-ohjaaja taivutin pienellä ympyrällä voimakkaammin johtavalla sisäkädellä. Aluksi poni yritti vain hyppiä pystyyn ja peruutteli, niinkuin se aina tekee kun joku asia menee vähän vaikeaksi. Useamman hampaankiristyksen jälkeen kuitenkin poni hyväksyi jo vähän hetkittäin sisäohjan ja taivuttavan pohkeen, mutta kulki yhä korvat hetkittäin luinussa kuin protestiksi. Ehkä se joskus oppii kuka määrää, ilman että siitä väännetään 20min hiki hatussa keulimisten kanssa... Kuvia mulla ei tietenkään ole tästä "mainiosta" ratsastelutuokiosta.

 Sen jälkeen vaihdoin lennossa ratsu reimaa, ja kapusin mustan jättiläisen, alias Loren selkään. (säkää taitaapi olla huimat yli 175cm) Lore on siis tuo aiemmassakin postauksessa esiintynyt musta ruuna,jolla ikää on 5 vee täyttää tänä vuonna 6. Ruuna on vähän hidas jalalle, mutta herkkä suust, joka pakottaa tosiaan ratsastamaan istunnalla! Ruuna on vähän haastava saada kulkemaan nätisti pyöreänä koko selän läpi, ja se mun huomaamatta jäi usein tälläseen laakamatomuotoon. Tein poitsulin kanssa ihan perus taivutus- ja siirtymistyöskentelyä. Ei mitään ihmeempiä. Loppuun vielä tuosta pari kuvaa...




 kyllä se siis ihan asialliselta näytti useemman kerran! :DD

Sit eilen käytiin mikkelissä vähän shoppashoppa Villeissä:

 Hevosshampoota  & Effolin ötökkäsumutetta, jonka heti merkitsin omakseni mustalla teipillä :'D
 Jacsonin loimivyö 8€
 Eskadronin perussuojat eteen ja taakse!
 
Eskadronin karvainen riimutus! Tää on vaan niiiin ihana. meinasin eka ostaa johonki vanhaa riimuu karvapala niskaan, kun riimu on vähän ponia niskasta hankaillu








Tästäpä tulee pitkä postaus :'DD No, kuitenki, vielä tän päivän ratsastuksista. Ponista taas aloitin, oli alkuksi ikävän jähmeä, mutta vertyi loppu kohden ihan kivaksi (: Sitten jatkoin vielä tuolla Lorella. Ihan perustyöskentelyä, siirtymisiä ja sellasta. Oli vaparin takia vähän jäykkis, mutta verty kyllä (:
Enempää en nyt jaksa sepustella, tässä vähäse kuvia:



jos vielä jaksan, niin teen sen toisen osan siitä listasta : D

tiistai 5. kesäkuuta 2012

1. Toivelistani

Tosiasiassa minun pitäis olla just nyt keräämässä kasviota, mutta meen ihan kohta...

Joka tapauksessa päätin nyt toteuttaa tuon toivelista-jutun (: Uskoisin tän olevan vahvati materialistinen tarkotusperiltään : D

yritin tähän kerätä vain niitä, mitä OIKEASTI tarvitsen. paitsi tuo loimi : D
Eli estesatula. meillä on nyt yksi, mutta on vähän heikossa hapessa ;D
Nuo Roeckl solar hanskat. mulla oli jo yhet viimekesänä, ja olio ihan huippuhyvät! ihanan kevyet, anata hyvän pidon ja ei tuu niitä rusketusrajoja. kuitenkin kun niillä koko kesän ratsastin, niin ehtivät sen verran kulumaan, että uudet ois ihan jees (:
Nahkariimua haaveilen kuljetusta varten erityisesti. etenkin tuo Shockemöhlen versio olis aikas houkutteleva...
Eskadronin berry-väreissä oleva viltti. ihan täydellinen olis viilemmällä säällä ratsastuksen jälkeen kävelytyksen ajaks ja muutenki kisoihin ja valmennuksiin edustusloimena. meillä kyllä on jo yks tämmönen ns. edustusfleece, mut se on tylsästi musta...
Mountain Horsen saapikkaat on toi hyvän näköset! Ei kyllä vielä ihan hetkeen tuu mun ostoslistalla olemaan, sillä ainakin nyt tykkään etenkin esteitä mennä mieluummin kengät + varret/chapsit tsydeemillä
Satulahuopauudistus on nyt kesää vasten menossa; kaikki huonoksi menneet huovat roskiin ja tilalle laadukkaampia ja hengittävämpiä huopia. tuon harmaan shockemöhlen lisäks equilinet houkuttas kans. Näistä en oo muuta ku pelkkää hyvää kuullu huopina (:

Tällästä tänään! Illalla ratsastuspostausta luvassa, kunhan saan aikaseks tallilla käydä. Tänään luvassa sit omaa ponia ja tätä 5v mustaa ruunaa, josta kuvia onkin tossa sitä edellisessä postauksessa (:

loistoidea!

eli kun nyt tuntuu, ettei mulla oikeesti oo mitään postaamisen aiheita, niin teempäs tälläsen, jonka jostain blogista löysin. Vähän sitä muokkailin, ja otin sellaisia pois, joista kukaan ei jaksa lukea, kun niistä tulis nii jäätäviä : D

1. Toivelistani
2. Ratsastusurani
3. Omat varusteeni
4. Kuinka hevoseni tuli minulle
5. Parhaat saavutukseni ratsastuksessa
6. Lempimerkkini
7.  Kotitallini
8.  Mitä hevoseni syö
9.  Elämäni hevonen/hevoset
10. Hevoseni varusteet
11. Unelmatallini
12.  Parhaat kuvat hevosestani
13.  Mieleenpainuvimmat kilpailuni
14. Vahvuuteni ja heikkouteni ratsastajana
15. Tärkein ja turhin varusteeni
16. Hevosesikuvani
17.  Tavoitteeni ratsastuksessa
18.  Hevoseni hyvät ja huonot puolet
19. Näin valmistaudun kilpailuihin
20.  Hevosblogeja joita luen
21. Taustajoukkoni
22.  Parhaat hevoskuvani (itsekuvatut)
23.  Unohtumattomin hevosmuistoni
24.  Ratsastusurani tärkein valmentaja/opettaja
25.  Tilannekuvia ja kommelluksia

Teen näitä varmaan aina sillon tällöin normipostausten ohessa (:

kiva idea? onko : D ? kommenttia vaa, en pure!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

summertimeee

Tästä päivästä ei pahemmin oo kertoiltavaa, käytiin ponin kanssa maastoilemassa ja syöpöttelemässä tuoretta (:

sen jälkeen menin vielä eräällä mustalla 5.v ruunalla, joka oli tosi kiva (: kesti kyllä aika kauan, ennenkuin sitä aloin ymmärtämään : D hain matalampaa, pidempää mutoa ja edes jonkin sorttista rentoutta.
Tässä sitten olis vielä siitä pari kuvaa:



perjantai 1. kesäkuuta 2012

laatuotsikointia.com :D

nooh, joka tapauksessa tänään oli vihdoin ja viimein vika koulupäivä! Huomenna vaan enää tokarit hakee ja sillä selvä :D

No, tänään kuitenkin menin tallille, ja päätinkin jäädä kentälle maastoilun sijaan. Kävelin aluksi ehkä 15min kunnon alkukäynnit, jonka jälkeen hain ponille pitkää ja pyörää muotoa tehden paljon kaarevia uria ja taivutuksia. Oikealle mentäessä poni oli tosi kova vasempaan kuolaimeen, ja tein vastataivutusta myös, että se vähän edes herkistyisi. Ja herkistyihän se! Tästä jatkettiin sitten pohkeenväistöllä, jossa poni pisti haistatusvaihteen päälle; korvat luimuun ja ei.totella. Sitten muistutuksen jälkeen poni etenkin oikealle väisti ihan mukavasti, ja innolla odotan että pääsen kunnolla tuuppailemaan!

Tänään sitten menin myös ekaa kertaa vähän ravia! Lähinnä vaan eteen-alas avotaivutusta ja ympyröitä. Yritin itse kovasti muistaa pitää ulkoavut kasassa, ettei paketti ihan levähtänyt ulkolapaa myöten. Ihan hyvin sekin onnistui, mut huomaa kyllä olevansa vähän ruosteessa kun ei oo hetkeen koulua kunnolla mennyt : DD

sitten vielä yksi yksinäinen kuva, kun havahdutin iskän vähän liian myöhään ottamaan mun kännykällä kuvia. laatuja vaan kaikille, mutta koittakkee kestöö :D



JA KOMMENTOIKAA JOOKOS, en mä pure :3